Kuka, mitä, milloin, miten niin ja miksi ei?

Ninaitwa Heikki. Jina langu Riikka. Tunatoka Finland. Olen nimeltäni Heikki. Minun nimeni on Riikka. Olemme kotoisin Suomesta. Siinä muutama niistä monista, mutta kuitenkin niin kovin harvan tuntuisista murusista swahilia, joita onnistuimme syksyn aikana haalimaan ja joita emme onnistuneet joululomalla kokonaan unohtamaan.

Kyseisten murusten haalimisesta tuli meille ajankohtaiseksi viime lokakuussa, kun sähköpostilaatikkoihimme iskeytyi tuhannen voltin voimalla postia Suomen Lähetysseuran FELM Volunteer - ohjelmasta. Olimme käyneet Lähetysseuran Lähde liikkeelle - koulutuksen (käy sinäkin: https://www.suomenlahetysseura.fi/lahdeliikkeelle) alkuvuodesta, ja olimme haaveilleet mahdollisuudesta viettää tämä kevät kurssin mahdollistamalla ulkomaan vapaaehtoistyöjaksolla siellä kuuluisassa paikassa "jossakin". Sanomattakin siis lienee selvää, että kun meille selvisi että pääsemme suorittamaan jaksoa paitsi samaan aikaan, myös samaan maahan, ei sinä kyseisenä päivänä enää pahemmin gradua kirjoiteltu. Olemme myös aika vakuuttuneita siitä, että sinä lokakuisena päivänä paistoi aurinko aamusta iltaan, ihmiset hymyilivät enemmän ja unicafen ruoka maistui paremmalta. Tästä ei löytynyt kuitenkaan enää myöhemmin mitään merkkejä puolueettomista lähteistä, joten jääköön tämä sivuhuomautukseksi.

Tuo "sama maa", joka ylempänä mainittiin, on itäisessä Afrikassa juuri päiväntasaajan alapuolella ja on nimeltään Tansania. Riikka pääsee volunteeriksi Mwanzan kaupunkiin Victoriajärven rannalle, ja Heikki menee Arushaan, Kilimanjaro- ja Meru-vuorten kupeeseen. Olemme siis molemmat pohjoisessa Tansaniassa maaliskuun alusta toukokuun loppuun, ja välissämme on "vain" sellainen pikkiriikkinen Serengetin kansallispuisto.

Tämä jakso on osa meille suurta kokonaisuutta. Heikki vietti (seurakunta)nuoruutensa Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan toiminnassa. Silloin ennen wanhaan, ja yhä edelleen, kyseisen seurakunnan nuorisotyön vuoden huipennus on riparikesän paketoiva ja syksyn käyntiinlaittava Big Camp - tapahtuma. Tuon kyseisen huipennuksen huipennus oli, ja yhä on, Simojoen ja Kaskisen luoma afrikkalainen gospelmessu illan päätteeksi. Siinä messussa on monet isot tunteet ja oivallukset ja pyhät hetket kokettu, ja monesti pyydetty esirukouslaulun sanoin: "siunaa kirkkoasi / joka ääriin maan / lähtee Pojastasi kertomaan". Siinä tietysti kun isolla porukalla lähdetään hartaasti veisaamaan, on selvä että tietyistä tavuista tulee toisinaan vähän turhan pitkiä ja laahaavia. Vielä selvempi homma on, että näissä piireissä ei koskaan jätetä käyttämättä herkullista mahdollisuutta nerokkaisiin tai joskus jopa hieman vähemmän nerokkaisiin puujalkavitseihin. Näin ollen voimme vihdoin antaa eräänlaisen vastauksen niille kaikille, jotka ovat vuosien varrella Espoossa ja miksi ei muuallakin pohtineet, että mitäköhän sille kirkkoaasille kuuluu. Sille, joka lähtee kertomaan Jumalan Pojasta ääriin maan. Voimme kertoa, että ainakin kaksi sellaista aasia istuu nyt jännittyneenä erään järvenperäläisperheen tietokoneen edessä ja pohtii että mitäköhän tässä käy. Ja kyllä, esirukousta tarvitaan varmasti yhä. Ja aika paljon.

Riikka puolestaan nuoruudessaan lähinnä haaveili afrikkalaisten rytmien luomavista ja ah niin houkuttelevista rytmeistä. Monenlaisten vaiheiden ja pohdintojen seurauksena sekä afrikkakärpäsen jätettyä Keniassa syksyllä 2014 lähtemättömän puremajäljen, Riikka on hieman pöllämystyneenä valmis seikkailuun, joka todennäköisesti antaa vastauksia ja avaa uusia ovia. Vaikka yllättäviä ja vaikeita kysymyksiä taitaa tulla tuplasti enemmän, onneksi hänellä on maailman paras aasi matkakumppaninaan, jonka kanssa jakaa tämä mieletön mahdollisuus.

Tämän blogin myöhemmät vaiheet tulevat käsittelemään valtaosaltaan FELM Volunteerina toimimista, ja kerromme Tansaniaan ja tehtäviimme liittyvistä yksityiskohdista tarkemmin myöhemmin. Paitsi että Heikki on onnistunut löytämään uuden, aikaisemmin hieman vieraamman samaistumispinnan nuoruuteni hengellisestä kasvuympäristöstä ja sen käyttämästä kielestä (eli havainnut olevansa aasi), Lähetysseuran tehtävät ovat muutenkin osa suurempaa matkakokemusta. Nokkelimmat lukijat ovatkin jo tässä vaiheessa jo varmasti teroitelleet lynkkauskirveitään huomattuaan kuinka ne tuolla niin sujuvasti juttelevat maaliskuun alusta ja on nyt jo muka lähtökuopissa hytisemässä. Aasi mikä aasi. Mutta, kuten tv-shop opettaa, ei tässä vielä kaikki!

Meille oli alusta asti selvää, että kun kerran noin kauas mennään, olisi ihan pöljää mennä suorinta tietä. Kun kerran aikaa on ja rahasta emme kunnon teologeina ymmärrä yhtään mitään, nyt olisi erinomainen mahdollisuus vähän nähdä maailmaa. Riikka on jo useammassa liemessä keitetty, Kenian lisäksi Intian ja Kaakkois-Aasiankin veteraani, mutta Heikki on hurjimmillaankin, lainaten Modern Family-sarjan Phil Dunphyä "usein ajanut autolla läpi asuinalueista, joista on vasta ihan lähiaikoina tullut keskiluokkaisia." Avarrettavaa siis tajunnassani riittää. Hyvin nopeasti selvisi, että niin paljon kuin kivoja paikkoja löytyykin, on yksi kuitenkin ylitse muiden. Etiopia. Mielenkiintoista historiaa ja kiinnostavia hahmoja ja tapahtumia löytyy tuhansien vuosien takaa aina nykypäivään asti. Kristinusko on ikivanhaa, luonto kaunista ja matkailijoiden kokemukset poikkeuksetta varsin positiivisia. Erinäisten vaiheiden jälkeen asiat kehittyivät siihen pisteeseen, että helmikuusta tuli meille Etiopia-kuukausi. Nähtävää ja tehtävää riittäisi varmaan vuodeksi, mutta aika paljon ehtii kuukaudessa toivon mukaan näkemään! Tästäkin myöhemmin lisää.

Ennen helmikuuta on kuitenkin vielä päiviä, ja ne päivät käytämme Äiti Venäjän syleilyssä. Lentomme Addis Abebaan lähtee nimittäin Moskovasta. Paitsi että Moskovan tammikuuhan menee tunnetusti tosi kätevästi samoilla pakkauksilla kuin mikä tahansa Afrikan reissu, punaisen torin liepeille meitä vetää Riikan entinen kämppis Inka. Inka lähti töiden perässä itään, ja me olemme nöyrästi lupailleet mennä häntä sinne katsomaan jo hyvän aikaa, päätimme ruksia vielä yhden listalla olleen kohteen samalla vaivalla. Se, kuinka kätevää se oli, selviää tulevaisuudessa. Mutta uskallamme odottaa että reissusta tulee melko hieno, avartava ja opettavainen kaikkine sen eri osineen.

Pyrimme päivittämään tätä blogia mahdollisimman usein (kuvien kanssa). Haluamme vielä tässä vaiheessa korostaa, että kaikki tässä blogissa esitettävät mielipiteet ovat omiamme, eikä näitä pidä Tansaniankaan osalta sotkea Suomen Lähetysseuran kannanotoiksi. Vastailemme mielelläni kysymyksiin, ja toivoisinkin että kommentoisit, kysyisit ja ottaisit selvää niistä asioista, mitkä jäävät sinua askarruttamaan.

Tervetuloa kirkkoaasin matkaan ääriin maan!