Safarilla

Jätimme aikaisin Darin heräämään pääsiäisloman jälkeen normaaliin kaoottiseen olotilaansa ruuhkien vielä ollessa aika pieniä. Olimme varanneet bussiliput edellisenä päivänä ja meille oli luvattu modernia ja ilmastoitua bussia, joka kiidättäisi meidät kymmenessä tunnissa takaisin Arushaan. Tietenkin totuus oli jo totuttuun tapaan vähän jotain muuta. Hyppelimme bussin viimeisillä penkeillä ylös ja alas hien virratessa jokaisen hikirauhasen toimiessa maksimiteholla ja bussikuskin käyttäessä joka tilaisuuden tullen vanhan rotiskon täyttä vauhtikapasiteettia. Päätin käyttää hyödyllistä selviytymiskeinoani saman tien hyväksi ja vaivuin unen ja kooman sekaiseen tilaan heräten ainoastaan yhdelle tauolle, joka suoritettiin kiitettävän kokoisella huoltoasemalla. Heikki hävisikin valtavien ravintolahallien uumeniin hetkeksi, mutta onneksi selvisimme ravittuina takaisin omille paikoillemme ja matkaa taitettiin jälleen nopeuden vaihdellessa erittäin vaihtelevasti 20-140 tuntivauhdin välillä.

Noin kolmentoista ja puolen tunnin jälkeen oltiin vihdoin takaisin Arushassa ehjin nahoin ihanan vilvoittavan tuulen ottaessa meidät vastaan. Saimme myös samana iltana ja yönä kokea mahtavimman rukouskutsujen konsertin tähän mennessä, sillä majapaikkamme sijaitsi muslimien suosimassa kaupunginosassa ainakin viiden moskeijan keskellä. 

Seuraavana päivänä lomamme huipentui kauan odotetun safarin alkamiseen. Olimme valinneet kohteeksi Ngorongoron suojelualueen, joka sijaitsee n. kolmen tunnin ajomatkan päässä Arushasta. Vaikka tämä kohde onkin kalleimpia Tansanian safarikohteita, halusimme maksimoida onnemme eläinten näkemisen suhteen. Ngorongoron suojelualueen keskellä sijaitseva kraatteri on suhteellisen pieni alue ja tarjoaa varsinkin yhden päivän safarilaisille parhaat mahdollisuudet eläinten bongaamiseen. 

Ensimmäisenä iltana ajoimme kuskimme/oppaamme kanssa ainoastaan varaamaamme majoituspaikkaan, joka sijaitsi puiston sisäpuolella, jo aika korkealla ja kylmässä kraatterin reunan lähellä. Nautiskelimme hieman hämmentyneinä kunnon safarielämästä nauttien maittavan illallisen takkatulen lämmössä. Jo aika jännittyneinä veikkailimme, mitä eläimiä näkisimme huomenna. Seuraavana aamuna halusimme lähteä matkaan mahdollisimman aikaisin, jotta näkisimme eläimet aktiivisina ennen päivän kuumotusta. Laskeuduimme alas kraatteriin päivän valjetessa ja mielettömän paratiisimaisen näkymän avautuessa eteemme. Aika nopeasti meille tarjoiltiin päivän ensimmäinen elämys. Näimme nimittäin harvinaisen mustasarvikuonon, joita on jäljellä maailmassa enää kourallinen. Heikin toive toteutui saman tien. Minä sain odottaa omaa toive-eläintäni hieman kauemmin, mutta odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti, kun katselimme toista tuntia erilaisia leijonien kokoonpanoja. Leijonat olivat saalistaneet ison puhvelin ja erittäin kylläisinä ja raukeina sulattelivat ruokaansa. Hyeenat osoittautuivat hassuiksi veikkosiksi yrittäessään päästä viimeisille herkkupaloille isoimman leijonan laiskasti hätistellessä käkättäviä otuksia kauemmaksi. Näimme myös elefanttivanhuksia, jotka tulevat kuulemma viettämään viimeisiä päiviään juuri kraatteriin. Gnuita, seeproja, villisikoja ja gaselleja näimme päivän mittaan satoja. Lounaaksi olimme saaneet hotellilta lounaspussin ja söimme ne ison lammikon vieressä, jossa virtahevot uiskentelivat.

 

 

 

Olimme sopineet safarimme sisällöstä, kestosta ynnä muusta sähköpostitse ja olisimme halunneet viettää pitemmän aikaa itse puiston alueella. Siitä jäi vähän paha mieli, mutta safari kokonaisuudessaan oli mahtava lopetus pienelle lomallemme. Ajaessamme takaisin Arushaan sateet alkoivat. Sadekausi Arushassa esitteli itseään seuraavina päivinä meille: pientä tihkua ja sumua kesti koko päivän. Se ei kuitenkaan haitannut, vaikka pyykitkään eivät tahtoneet enää kuivua, sillä nautimme etiopialaisen majapaikkamme ruoasta ja viihtyisyydestä. Viimeiset päivämme yhdessä vietimme työntekijäpäivillä Moshissa. Siellä saimme tavata kaikkia suomalaisia Lähetysseuran työntekijöitä ja tutustua heidän työhönsä. 

Haikeina me aasit hyvästelimme toisemme, mutta pientä helpotusta tilanteeseen antoi tieto siitä, että Heikkiä saattaisi näkyä enemmänkin Mwanzassa harjoittelumme loppuaikana. Minun paluuni Mwanzaan olikin hieman kivullisempi kokemus. Siitä lisää sitten myöhemmin!