Työntekijäpäivien ja Riikan hyvästelemisen jälkeinen viikko sujui tiiviisti toimistohommissa. Arkistointi, tuo työ joka on ollut hyvinkin syvä arvoitus, on alkanut myös näyttää työltä, jolla on tarkoitus. Alla muutama esimerkki siitä, että on sitä aina silloin tällöin ihan perusteltua harrastaa.
Arkistoinnin lomassa katseet suuntautuivat jo kohti Dodomaa. Seuraavana maanantaina oli nimittäin aika suunnata Tansanian Yhdistyneen Tasavallan pääkaupunkiin viettämään neljäpäiväistä kristillisen kasvatuksen seminaaria, jonka suunnitteluun ja toteutukseen Katri oli osaltaan nähtyt valtavasti vaivaa. Aikaisin aamulla kokoonnuimmekin Katrin, myös Lushoton retkellä meitä kuljettaneen Martinin ja peritansanialaiseen tyyliin jostakin ilmaantuneen ja kyytiä vailla olleen kirjanpitäjä Evelynin kanssa autoon, ja hiljennyimme alkurukoukseen. Tansaniassa olisi ennenkuulumatonta lähteä pitkälle automatkalle ilman rukousta, ja paikallisin liikennekulttuurin huomioiden tätä tapaa on hankala kritisoida. Rukous on muutenkin läsnä kaikessa ja kaikkialla, eikä sellaisissakaan tilanteissa, joissa on koolla sekä kristittyjä että muslimeita kukaan jaksa pahoittaa mieltään, jos rukousosion hoitaa naapurin edustaja. Tärkeintä on, että rukoillaan. Suomalaisella tässä on toisinaan vähän sulattelemista, mutta toisaalta meikäläinen keskustelu vaikkapa muslimien "suojelemiselta" kristilliseltä julistukselta tuntuu (niin vilpitön kuin huoli monilla onkin) juuri niin päättömältä kuin se tosiasiassa onkin. Rukous- ja hartauselämä on läpileikkaavaa paitsi uskontojen välillä, niin myös niiden sisällä. Esimerkiksi päätoimiston aamuhartausvuoro kiertää suhteellisen tasaisesti koko henkilökunnan kesken. Myönnän, että en tunne juurikaan suomalaisten tuomiokapitulien saati kirkkohallituksen toimintatapoja, mutta luulenpa, että meikäläisessä kulttuurissa esimerkiksi talonmiehen tai toimistosihteerin kynnys mennä pitämään keskimittainen saarna penkissä istuville piispoille ja kirkon silmäätekeville on melko korkea. Täällä sensijaan esimerkiksi juuri autokuski Martin on varsinainen saarnamies, joka vuorollaan palavasti avaa (yleensä pitkän kaavan kautta) päivän tekstien merkitystä penkissä istuville kirkon pääsihteerille, eri osastojen johtajille kuin vieraileville piispoillekin. Tässä(kin) meillä olisi opittavaa.
Rukouksen jälkeen matka kulki pohjoisten vuoriseutujen kautta keskisen Tansanian tasangoille. Noin kahdeksan ajotunnin jälkeen saavuimme Dodomaan, josta Julius Nyerere, Tansanian ensimmäinen presidentti ja maan ikioma Kekkonen, Mannerheim ja Runeberg samassa paketissa, teki pääkaupungin vuonna 1973. "Mwalimu" (Opettaja) ja "Baba wa Taifa" (Kansan Isä) Nyerere on, etenkin maaseudulla ja vanhemman väen keskuudessa, hahmo jonka kutsuminen legendaariseksi on vähättelyä. Mies, joka kyykytti Idi Aminia sotatantereella ja jonka neuvoja jopa Robert Mugabe kuunteli siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 1999, mutta hänen maineensa elää. Hänen CCM (Chama Cha Mapinduzi, vallankumouspuolue) - puolueensa harjaa vaalivoittoja toisensa perään, vaikka viimeisimmissä presidentinvaaleissa sen voitto oli jo tiukassa. Vanhempi väki muistelee, kuinka Mwalimu kiersi kärsivällisesti maaseutua, ja jaksoi aina vain opettaa kansaa uudistusten välttämättömyydestä, koulutuksen merkityksestä ja heimoristiriitojen sekä uskonnollisen jakolinjan hautaamisesta uuden tansanialaisen identiteetin alle. Jopa hänen vähemmän onnistuneet poliittiset linjauksensa, kuten Ujamaa-politiikka (https://en.wikipedia.org/wiki/Ujamaa) nähdään Kansan Isän kauniina ajatuksina, jotka hänen onnettomat alaisensa sössivät. Itsenäistymisen alkuhuuman jälkeen varsin nopeasti kurjistunut Tansania ei ollut Mwalimun aikaansaannosta, vaan kansa päinvastoin oli vakuuttunut, että Nyerere olisi kyllä pistänyt hommat kuntoon, jos olisi vain itse ennättänyt kaikkialle. Valitettavasti hänkin oli kuitenkin vain ihminen, ja hänen astuttuaan syrjään maa jäi juuri näiden vähäsempien miesten käsiin. Silti Nyereren perintö on vahva: eimerkiksi Keniassa lähes vastaavassa maineessa oleva ensimmäinen presidentti Jomo Kenyatta täytti systemaattisesti kaikki merkittävät postit oman etnisen ryhmänsä edustajilla ja näin lujitti tribalismia, jonka karua satoa korjataan yhä. Nyerere puolestaan perinnökseen maan, jonka kansalaiset esitelevät itsensä aina ensin tansanialaisiksi, ja vasta sitten oman etnisen ryhmänsä (joita Tansaniassakin on yli 120) edustajaksi. Nyerere, joka itse oli roomalaiskatolilainen, teki myös paljon töitä kristinuskon ja islamin rauhallisen rinnakkaiselon eteen, joka onkin toteutunut Tansaniassa pääasiassa oikein mainiosti. Nykyinen presidentti John Magufuli onkin ymmärrettävästi luonut mielikuvaa itsestään uutena Nyererenä. Toistaiseksi hän on onnistunut hyvin. Arushastakin löytyi edellisten hallituksen peruilta 320 työntekijää, joita kuolemakaan ei ollut estänyt tulemasta töihin, tai ainakaan nostamasta palkkaa. He saivat kenkää, muutaman elävän kollegansa kanssa. Vaikka pesunkestävänä suvakkina olenkin aina vähäosaisiin kohdistuvia leikkauksia vastaan (näistä reppanoistahan tulee nyt työttömiä sen lisäksi että ovat kuolleet), olen tässä tapauksessa Magufulin linjoilla. Lisää hänen toimintaperiaatteistaan käy ilmi myös Ylen hänestä julkaisemasta jutusta (http://yle.fi/uutiset/afrikkaan_syttyi_uusi_tahti__puskutraktori_magufulin_korruptiotaistelu_villitsee_tansaniassa/8795907)
Yksi monista Mwalimuun liittyvistä legendoista on, että hän oli luvannut eräälle vanhalle miehelle joka oli tehnyt hänelle suuren palveluksen, että tämän kotikaupungista tehtäisiin palkkioksi uuden maan pääkaupunki. Hurskaissa puheissa Dodomasta tehtiin pääkaupunki, koska se oli keskellä maata, ja näin syrjäseutujenkin ihmiset pääsisivät helpommin tuomaan huolensa päättäjien tietoon. Tosiasiassa maan poliittinen ja taloudellinen eliitti jäi Dar es Salaamiin, jossa valtaosa ministeriöistä ja presidentin työhuone yhä sijaitsevat ja maan asioista edelleen enimmäkseen päätetään. Parlamentti sekä CCM:n päätoimisto ovat kuitenkin Dodomassa. Pahat kielet sanovatkin, että Dodomasta tuli pääkaupunki siksi, että päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat muhkeammat ja toisaalta tasaisemmat puolueen eliitille, joka tuli eri osista maata. En mene arvioimaan todellisia syitä, mutta fakta on että vallan keskittäminen Dodomaan ei ole ollut kovin tehokas prosessi, ja kaupunki onkin statuksestaan huolimatta pölyisenä ja unisena fiilikseltään lähempänä Morogoroa kuin vaikkapa Arushaa, ja aivan eri planeetalta kuin Dar es Salaam.
 |
| Osallistujat yhteiskuvassa. Keskellä Dodoman piispa, joka avasi seminaarin. |
 |
| Keskisten hiippakuntien edustajat aivoriihessä. |
Seminaariimme oli kutsuttu kristillisestä kasvatuksesta vastaava henkilö jokaisesta kirkon 24:stä hiippakunnasta ja sen kolmelta maansisäiseltä lähetysalueelta. Kutsutuista 23 saapui paikalle, jota voidaan pitää erittäin hyvänä osallistumisprosenttina. Jos Tansanian ev-lut. kirkkoa pitäisi kuvailla kahdella sanalla, ne sanat voisivat olla iso ja hajanainen. Kauniisti muotoiltuna hiippakunnat ovat hyvin itsenäisiä, vähemmän kauniisti taas välillä tulee miettineeksi, että onko tässä maassa 24 luterilaista kirkkoa. Osa hiippakunnista pyörittää maan parhaita sairaaloita ja yliopistoja ja ne saattavat omistaa oman pankin ja useita hotelleita. Niillä on heittää tällaisiin seminaareihin Euroopassa tai Amerikassa kouluttautuneita teologian tohtoreita, jotka sitten istuvat samaan pöytään köyhempien hiippakuntien edustajien kanssa. Nämä puolestaan saattavat olla keskeytyneiden yläasteopintojensa päälle muutaman vuoden teologiaa degree-tasolla (kandia alempi korkeakoulututkinto) lukeneita pastoreita, joiden arjen kysymykset ovat pahimmillaan luokkaa "mistäköhän saisin kirkkorakennukseeni seinät" tai "toivottavasti sunnuntain kolehdista riittää minunkin palkkaani jotain". Eivätkä erot ole vain hiippakuntien välisiä. Isoissa Tansanian kaupungeissa on seurakuntia, jotka ovat Luterilaisen Maailmanliiton tilastojen mukaan maailman rikkaimpia luterilaisia seurakuntia. Samaan aikaan saman hiippakunnan syrjäseuduilla mennään kädestä suuhun.
 |
| Victorianjärven alueen hiippakuntien edustajat. |
Etenkin nyt, pohjoisten kumppaneiden (kuten Lähetysseuran) leikatessa rajusti tukiaan, on Tansanian kirkon pakko herätä sen sisäisiin epäsuhdanteisiin. Ulkopuolinen tuki on monin paikoin edelleen korvaamatonta, ja Lähetysseura toimiikin yhä enemmän vain kaikkein köyhimpien ja heikoimmassa asemassa olevien parissa. Tosiasia kuitenkin on myös, että voimavaroja ja resursseja löytyy kirkon sisältäkin vaikka kuinka, ne vain olisi osattava suunnata oikein. Muuten vaarana on hajaannus, joka puolestaan saatta ruokkia epäterveitä kehityskulkuja hengellisessä elämässä, ja siinä sivussa kärsii koko maan koulutus ja terveydenhuolto. Tällaiset seminaarit rakentavat kirkon yhteyttä, kun eri hiippakuntien edustajat pääsevät vaihtamaan kokemuksia ja tulevat toisilleen tutuiksi. Olo oli siinä mielessä kuin rippikoululeirillä, kun katseli miten porukka ryhmäytyi alun jähmeyden jälkeen ja loppupuolella keskusteluista ei meinannut tulla loppua, kun naapurihiippakuntien edustajat vaihtoivat ideoita ja tutustuivat toisiinsa. Näinä päivinä kirkon ykseys ei näyttänyt lainkaan niin pahasti haihattelulta, kun se joskus toimistolta katsoen näyttää. Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen. Tätä lisää, ja kaikille tasoille, tuntui olevan myös osallistujien viesti.
Viikonloppuna Dodomasta palattuamme otin lähinnä rennosti ja keräsin voimia tuleviin viikkoihin, jotka tulisivat - kirjaimellisesti - lennättämään minua ympäri maata. Sitä odotellessa, voikaahan hyvin!
- Heikki
 |
| Paluumatkan liikenneruuhka a'la Maasai. |
Rukouksen jälkeen matka kulki pohjoisten vuoriseutujen kautta keskisen Tansanian tasangoille. Noin kahdeksan ajotunnin jälkeen saavuimme Dodomaan, josta Julius Nyerere, Tansanian ensimmäinen presidentti ja maan ikioma Kekkonen, Mannerheim ja Runeberg samassa paketissa, teki pääkaupungin vuonna 1973. "Mwalimu" (Opettaja) ja "Baba wa Taifa" (Kansan Isä) Nyerere on, etenkin maaseudulla ja vanhemman väen keskuudessa, hahmo jonka kutsuminen legendaariseksi on vähättelyä. Mies, joka kyykytti Idi Aminia sotatantereella ja jonka neuvoja jopa Robert Mugabe kuunteli siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 1999, mutta hänen maineensa elää. Hänen CCM (Chama Cha Mapinduzi, vallankumouspuolue) - puolueensa harjaa vaalivoittoja toisensa perään, vaikka viimeisimmissä presidentinvaaleissa sen voitto oli jo tiukassa. Vanhempi väki muistelee, kuinka Mwalimu kiersi kärsivällisesti maaseutua, ja jaksoi aina vain opettaa kansaa uudistusten välttämättömyydestä, koulutuksen merkityksestä ja heimoristiriitojen sekä uskonnollisen jakolinjan hautaamisesta uuden tansanialaisen identiteetin alle. Jopa hänen vähemmän onnistuneet poliittiset linjauksensa, kuten Ujamaa-politiikka (https://en.wikipedia.org/wiki/Ujamaa) nähdään Kansan Isän kauniina ajatuksina, jotka hänen onnettomat alaisensa sössivät. Itsenäistymisen alkuhuuman jälkeen varsin nopeasti kurjistunut Tansania ei ollut Mwalimun aikaansaannosta, vaan kansa päinvastoin oli vakuuttunut, että Nyerere olisi kyllä pistänyt hommat kuntoon, jos olisi vain itse ennättänyt kaikkialle. Valitettavasti hänkin oli kuitenkin vain ihminen, ja hänen astuttuaan syrjään maa jäi juuri näiden vähäsempien miesten käsiin. Silti Nyereren perintö on vahva: eimerkiksi Keniassa lähes vastaavassa maineessa oleva ensimmäinen presidentti Jomo Kenyatta täytti systemaattisesti kaikki merkittävät postit oman etnisen ryhmänsä edustajilla ja näin lujitti tribalismia, jonka karua satoa korjataan yhä. Nyerere puolestaan perinnökseen maan, jonka kansalaiset esitelevät itsensä aina ensin tansanialaisiksi, ja vasta sitten oman etnisen ryhmänsä (joita Tansaniassakin on yli 120) edustajaksi. Nyerere, joka itse oli roomalaiskatolilainen, teki myös paljon töitä kristinuskon ja islamin rauhallisen rinnakkaiselon eteen, joka onkin toteutunut Tansaniassa pääasiassa oikein mainiosti. Nykyinen presidentti John Magufuli onkin ymmärrettävästi luonut mielikuvaa itsestään uutena Nyererenä. Toistaiseksi hän on onnistunut hyvin. Arushastakin löytyi edellisten hallituksen peruilta 320 työntekijää, joita kuolemakaan ei ollut estänyt tulemasta töihin, tai ainakaan nostamasta palkkaa. He saivat kenkää, muutaman elävän kollegansa kanssa. Vaikka pesunkestävänä suvakkina olenkin aina vähäosaisiin kohdistuvia leikkauksia vastaan (näistä reppanoistahan tulee nyt työttömiä sen lisäksi että ovat kuolleet), olen tässä tapauksessa Magufulin linjoilla. Lisää hänen toimintaperiaatteistaan käy ilmi myös Ylen hänestä julkaisemasta jutusta (http://yle.fi/uutiset/afrikkaan_syttyi_uusi_tahti__puskutraktori_magufulin_korruptiotaistelu_villitsee_tansaniassa/8795907)
Yksi monista Mwalimuun liittyvistä legendoista on, että hän oli luvannut eräälle vanhalle miehelle joka oli tehnyt hänelle suuren palveluksen, että tämän kotikaupungista tehtäisiin palkkioksi uuden maan pääkaupunki. Hurskaissa puheissa Dodomasta tehtiin pääkaupunki, koska se oli keskellä maata, ja näin syrjäseutujenkin ihmiset pääsisivät helpommin tuomaan huolensa päättäjien tietoon. Tosiasiassa maan poliittinen ja taloudellinen eliitti jäi Dar es Salaamiin, jossa valtaosa ministeriöistä ja presidentin työhuone yhä sijaitsevat ja maan asioista edelleen enimmäkseen päätetään. Parlamentti sekä CCM:n päätoimisto ovat kuitenkin Dodomassa. Pahat kielet sanovatkin, että Dodomasta tuli pääkaupunki siksi, että päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat muhkeammat ja toisaalta tasaisemmat puolueen eliitille, joka tuli eri osista maata. En mene arvioimaan todellisia syitä, mutta fakta on että vallan keskittäminen Dodomaan ei ole ollut kovin tehokas prosessi, ja kaupunki onkin statuksestaan huolimatta pölyisenä ja unisena fiilikseltään lähempänä Morogoroa kuin vaikkapa Arushaa, ja aivan eri planeetalta kuin Dar es Salaam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti