keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Aasien seikkailut neuvostojen maassa - osa I

Aasi on liikkeellä, tästä se lähtee!

Se perinteinen kaikenjyräävä ahdistus lähtemisestä, joka huutaa perumaan koko homman ja jäämään kotiin pötköttämään iski tutulla voimalla viimeisenä iltana. Kun rinkka oli pakattu ja kaikki muukin valmiina, koko reissusta tuli hetkeksi totta. Se tuntui pahalta. Ei paljon tullut yöllä nukuttua. Sitten aamuyöstä kun "heräsi" (nousi ylös), pesi hampaat, hyppäsi autoon, jätti raskaat jäähyväiset ja raahasi laukkunsa s-marketin kautta rautatieasemalle, kaikki tuntui taas lähinnä epätodelliselta. Mutta kun juna lähti liikkeelle kohti Pietaria, tuli jo vähän hymyäkin. Nyt tämä sitten alkaa!

Junassa matkalippumme tarkastivat ensin konduktööri, sitten suomalaiset rajamiehet ja vielä sen jälkeen heidän venäläiset kollegansa. Tullitarkastajan mielenkiinto kamojen tarkastamiseen kesti tarkalleen niin kauan kuin minulta kesti vetää reppuni penkin alta ja avata vetoketjua noin 4,5 senttimetriä. "Is okay", kaveri mumisi kaulukseensa jo käännyttyään kohti seuraavaa vaunua. Valtavat rinkkamme sekä Venäjää varten pakkaamat laukkumme hyllyllä eivät kiinnostaneet. Muutenkin näin kahden päivän otannalla Venäjällä tuntuu olevan tarkastuspisteitä, poliiseja, metallinpaljastimia ja läpivalaisulaitteita lähes joka paikkaan mennessä. Ainoa mikä puuttuu, on työntekijöiden motivaatio tehdä kenenkään (heidät itsensä mukaanlukien) elämästä hankalaa. Ihan kiva. Ehkä vähemmän yllättävästi Kreml oli poikkeus, jossa tarkastus oli huomattavasti tarkempi.


Palava pensas, Kirkko veren päällä, Pietari
Väriloistoa, Kirkko Veren päällä, Pietari




















Turvamiesten ja -naisten työmoraalista on kenties osa lipsahtanut sille etupäässä vanhemmista rouvashenkilöistä koostuvalle ihmislinjastolle, joka ohjaa turistin mihin tahansa nähtävyyteen. Yksi myy lipun, yksi repäisee sen (ja tekee parhaassa tapauksessa lipun reunaan muutaman kryptisen merkin) ja kolmas tarkastaa sisällä, että onhan lippu varmasti oikea. Jossakin ensimmäisen ja kolmannen mummon välissä on yleensä vielä elektronin lukulaite, joka lukee lipun viivakoodin, sekä tietysti edelläkuvatun kaltainen armoton turvatarkastus. Ei huonosti, ottaen huomioon, että välimatka on usein se n. 10 metriä.

Kirkko veren päällä, Pietari
Sekä Pietari että Moskova olivat Riikalle jo entuudestaan tuttuja, mutta itse ylitin itärajan ensimmäistä kertaa. Löydettyämme hostellimme (ART Hostel Kultura, voimme suositella kaikille, edullinen ja laadukas, joskin ovelasti jemmattu sisäpihalabyrintin perukoille olemattomilla suuntaviitoilla) lähdimme katsomaan Pietarin keskustaa. Tsaarien ja muiden ylhäisten rakentaessa Pohjolan Venetsiaa, ohjenuora tuntuu olleen yksinkertainen: enemmän on enemmän. Valtavia pytinkejä, massiivisia pylväsrivistöjä ja kullattuja yksityiskohtia riitti joka nurkkaan. Voi vai kuvitella sitä tunnetta, jonka vallassa viime vuosisatojen turnipsejaan isolle kirkolle kauppaamaan tullut savupirtin talonpoika on ympärilleen katsellut. Liekö uskonut niin paljon kultaa olleen olemassakaan.





Jordanian portaikko, eremitaasi, Pietari
Kierrettyämme ensimmäisenä päivänä muut merkittävimmät nähtävyydet, pyhitimme seuraavan aamupäivän eremitaasille. Voittavaa strategiaa ei tunnetusti vaihdeta, ja sitä mitä Pietarin katukuva oli ulkona jatkoi eremitaasi sisällä. Jokainen huone tuntui olevan loisteliaampi kuin edellinen ja taideteoksia oli enemmän kuin keskisuuressa euroopplaisessa valtiossa asukkaita. Tämän paljouden keskellä kartan kanssa vaihtelevalla menestyksellä navigoidessa hiipii sieluun ähky, joka ohjasi askeleemme lopulta ulos taideaarteiden keskeltä niitä joitakin tunteja katseltuamme. Paikka oli kuite
nkin ehdottomasti maineensa veroinen ja vaikuttava kokemus. Miinusta ei tule myöskään siitä, että opiskelijakortilla koko lysti on ilmaista.

Matkallamme kohti juna-asemaa pysähdyimme Anna Ahmatovan pienessä museossa, joka oli lähinnä runoilijan koti sisustettuna sellaiseksi, kuin se hänen siellä asuessaan oli. Riikan lempirunoilijoihin kuuluvan traagisen hahmon arvostus säilyy edelleen korkealla vaikka selvisikin, että hänen jouluvalomakunsa oli melko railakas.


Moskovanjunassa saimme hintaan kuuluvat tarjoilut ja kaikki muukin oli viimeisen päälle. Juna-asemalla meitä oli vastassa Inka, joka vei meidät hulppeaan diplomaattiasumukseensa lähellä kaupungin keskustaa. Sieltä lähdimme tänä aamuna tekemään tutkimusmatkaa kaupungin ytimeen, tavoitteenamme katsastaa Kreml sekä Punaisen torin ympäristön perusnähtävyydet. Tavoitteessa onnistuttiinkin mallikaasti. Osuimme jopa Tuntemattoman sotilaan haudalle vahdinvaihdon aikaan, ja saimme nähdä komeat seremoniat. Ainoastaan Lenin-sedän matalaan majaan emme päässeet, sillä kuuluisa johtaja pitää nähtävästi vastaanottoaan vain kymmenen ja yhden välillä. Ihmeen kiireinen kaveri, siihen nähden että on kuollut. Täytyy käydä häntä moikkaamassa tulevina päivinä, joiden aikana tutustumme laajemmin Moskovaan ja saamme viettää lisää aikaa Inkan kanssa! Näistä lisää loppuviikosta.     

Vahdinvaihto, tuntemattoman sotilaan hauta, Moskova
- Heikki 


P.S. Loppuun vielä muutama ratkennut kaksinkamppailu:

Iisakin kirkko vs. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) - Ensinmainittu oli kyllä massiivinen ja sinänsä upea, mutta jälkimmäisen värikkyys, mosaiikkien jännä lastenkirjamainen tyylikkyys ja yksityiskohtaisuus voittaa sille Pietarin ykköskirkon tittelin.

Georgialainen ruoka vs. Armenialainen ruoka - molemmat olivat erinomaisia, mutta tällä otannalla (kirkkoaasi osallistuu jatkossa mielellään tämän haastaviin kokeisiin) georgialainen voittaa! Matkan ylivoimaisesti paras ateria tähän asti nautittiin laatuseurassa Inkan lähiravintolassa. Nyt kun nämä Kaukasuksen -ia-maat on koettu, aiomme siirtää painopistettä lähistön -stan-maihin, joiden nimet koristavat kutsuvasti usean ravintolan nimikylttejä.

Pyhän Vasilin katedraali vs. Pyhän Jumalanäidin Suojaavan Hunnun Tuomiokirkko - Molemmat ovat nimiä sille kuuluisalle piparkakkutalon näköiselle kirkolle punaisen torin laidalla. Ensimmäinen on se yleisemmin käytetty, mutta jälkimmäinen on kirkon oikea nimi. Vaikka ymmärrämmekin ensimmäisen nimen suosion, kirkkoaasi kannattaa aina virallisuutta ja toivoo kirkon todellisen nimen (tai lyhenteen PJÄSHT - saa käyttää) yleistyvän tulevaisuudessa.

P.P.S. Tämän blogiohjelman kanssa täytyy näemmä tapella aika kovasti, ainakin näin amatöörinä. Pahoittelut esteettisyysvajeesta, katsotaan tapahtuuko sille jotakin tulevaisuudessa.


Meille loistaa valot Moskovan.


1 kommentti: