Uusi Kukka, uudet kuviot

Addis Abeba

Eurooppa on jäänyt taakse. Viimeisenä iltana Moskovassa kävimme syömässä siperialaisia pelmeneitä smetanassa, koska syystä tai toisesta emme olleet oikein vielä ennättäneet syödä kunnolla Venäläisen keittiön antimia Kaukasuksen ja Keski-Aasian vietyä meidät mennessään. Muuten ilta meni Inkan kanssa tunnelmoidessa ja etenkin allekirjoittaneen luodessa tuon tuosta pelonsekaisia katseita majapaikan lattialle rinkasta hypähtäneeseen tavaraläjään. Millä TUO kaikki muka mahtuu rinkkaan? Vaikka ideana oli, että Venäjällä pystyisi enimmäkseen elämään vain mukaan varta vasten otetusta Venäjä-laukusta (joka on nyt, roudaajien iloksi, siirtynyt ajasta ikuisuuteen), homma ei "ihan" toiminutkaan niin. Sen lisäksi havaitsin rinkkaa pakatessani selkeästi käyttäneeni eri suomalaisten leivän päälle laitettavien "ohuen ohut"-tyyppisten leikkeleiden paketoimistyyliä: jokainen asia oli alimmaisena.

Aamulla tästä kuitenkin selvittiin ihmeen vähällä ähinällä, ja pääsimmekin hyvissä ajoin hyppäämään viimeistä kertaa tällä reissulla Moskovan kauniiseen metroon, josta vaihto Domodedovon lentokenttäjunaan sujui kuin rasvattu. Kremlin ohella metro tuntui olevan toinen paikka, jossa turvatoimet eivät olleet vain kulissia. Isommat laukut laitettiin suurtalouskeittiön uunia muistuttavaan pömpeliin, jonka Windows 95:stä tutut grafiikat aikansa raksuttivat ja totesivat laukkumme vaarattomiksi.

Myös lentokentällä matkatavarat ja -asiakirjat katseltiin monessa yhteydessä. Hämmennyksissämme heitimme jo katkeransuloiset jäähyväiset rinkoillemme, kun meidät ohjeistettiin kiikuttamaan ne eräälle sivutiskille. Siellä puolestaan kaksi läpänheittoon syventynyttä virkailijatarta viittoi viemään laukut viereiseen hissiin ja poistumaan itse paikalta heitä häiritsemästä. Niin vaan rinkat tulivat kuitenkin perille.

Itävallan toverit

Moskovasta lensimme Wieniin, jossa pitkä vaihtoväli sujui rattoisasti paikallisten ystäviemme Davidin ja Nanin seurassa. Perinteisten sukupuoliroolien vankkumattomina kannattajina naiset seurasivat kukkapuskien kanssa saapuvien lentojen aulassa palloilevia hahmoja ja miehet puhuivat urheilusta. Oli kunnollista, ja muutenkin kivaa.

Lentoyhtiö Ethiopianin hienossa ja modernissa koneessa meidät otti vastaan perinneasuun pukeutunut lentoemäntä. Koneessa kaikki oli viimeisen päälle, palvelu ystävällistä ja ruoka huomattavasti parempaa kuin meidät Wieniin tuoneella Austrianilla. Ainoat miinukset tulevat vieressä istuneesta ruotsalaisherrasmiehessä, jonka jutut olivat kyllä sinänsä oikein mielenkiintoisia. Ne eivät vain loppuneet koko yönä, ja unet jäivätkin itselläni olemattomiksi. Riikka sensijaan käytti tunnettua supervoimaansa: kykyä nukahtaa missä ja milloin tahansa.

Roskia ikkunassa

Addis Abeban kentällä maahantulomuodollisuudet sujuivat varsin jouhevasti, vaikka ihan koko aikaa ei pysynytkään kärryillä siitä, mitä missäkin välissä tapahtui. Lopulta pääsimme kuitenkin laukkujemme kanssa astumaan ulos Afrikan ulkoilmaan. Majapaikkamme oli hieman hankala löytää, mutta ystävällisten taksikuskien yhteistyöllä löysimme lopulta perille. Taksikuskimme myös vakuutti tietävänsä Suomen "because of the Arsenal striker". Hän elää selkeästi jossain kauniimmassa maailmassa. Hän myös kertoi ylpeänä Etiopian parhaiden jalkapalloilijoiden päässeen pelaamaan Egyptin liigaan, joka on yksi Afrikan kovimmista. Lienevät siis jotakuinkin yhtä lähellä Arsenalia kuin Suomen kollegansa, jos sattuvat olemaan hyökkääjiä.

Asetuttuamme taloksi Viavia-guesthouseen (jota ei oikein hyvin löydy kartasta, mutta Atlas-kaupunginosassa Cameroon Streetillä olemme. Viereinen Roomi Burger tuntuu löytyvän helpommin) lähdimme tutustumaan Addis Abebaan, eli Uuteen Kukkaan, jota nimi paikallisella kielellä merkitsee. Ennätimme kävellä vain muutaman sataa metriä värikkäitä kojuja ja mielikuvituksellisesti lastattuja autoja ihmetellen, kun vastaamme käveli mies kahta aasia taluttaen. Kun näin kaksi aasikaksikkoa ohitti toisensa kadun vilinässä, ajatus iski kunnolla tajuntaan. Kirkkoaasi alkaa todella olla maan äärissä. Nyt ihan oikeasti ollaan siellä itäisessä Afrikassa, jota tässä blogissa piti havainnoida.

Toisaalta, kristinuskon historian perspektiivistä katsottuna liikkeemme on päinvastaista. Sieltä maailman todellisista ääristä, kylmästä pohjolasta, ollaan tultu yhteen maailman vanhimmista kristillisistä kulttuureista. Etiopian ortodoksinen kirkko eli Tewahedo-kirkko kuuluu osittain meillekin Suomesta tuttuun ortodoksisten kirkkojen perheeseen, mutta on täydessä ehtoollisyhteydessä vain toisten ns. idän ortodoksikirkkojen, Egyptin koptien, Armenian, Georgian, Syyrian, Intian ja Eritrean ikivanhojen perinteiden jatkajien kanssa. Lännessä nämä kirkot on usein leimattu monofysiiteiksi (harhaopiksi leimattu kristinuskon suuntaus, jonka mukaan Kristuksella on vain yksi luonto, eli hän ei ole samaan aikaan ihminen ja Jumala kuten Khalkedonissa vuonna 451 linjattiin) mutta oman ymmärryksensä mukaan kirkot ovat miafysiittisiä, joka tarkoittaa että Kristuksella on sekä Jumalallinen että inhimillinen puoli, mutta ne ovat läsnä samassa luonnossa. Toisaalta miafysitismikin sai Khalkedonin kirkolliskokouksessa kyytiä siinä missä monofysitismikin. Kunnon eksegeettinä jätän nämä pohdinnat systemaagiseen teologiaan vihkiytyneille, ja pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Tyydyn vain toteamaan, että kristinusko on täällä ERITTÄIN vanhaa, ja kun siitä tuli valtionuskonto toisena maailmassa (Armenian jälkeen) 300-luvulla, se myös pysyi sellaisena vuoteen 1974 asti, jolloin viimeinen keisari Haile Selassie I syrjäytettiin Mengistu Haile Mariamin johtaman ja kommunismin nimeen vannoneen sotilasjuntta Dergin toimesta.

Punaisen terrorin museo

Me kohtasimme nämä kaksi tahoa päinvastaisessa järjestyksessä. Noin puolimatkassa majapaikaltamme kohti Pyhän Kolminaisuuden Katedraalia, Tewahedo-kirkon toisiksi pyhintä paikkaa ja Haile Selassien viimeistä leposijaa on punaisen terrorin uhreille perustettu museo. Derg vaiensi julmasti toisinajattelijoita ja joukkoteloituksia toimeenpantiin eri puolilla maata. Hirmutekojen laajuus on selvinnyt vasta viime aikoina, ja museoon toimitetaan edelleen kuvia, nimiä ja henkilökohtaisia esineitä "kadonneilta" ihmisiltä. Paikka veti hiljaiseksi kaupungin hulinan keskellä.

Hetkeksi (joskin yllättävän pitkän sellaisen, kaupunki on laaja ja ainakin ensialkuun hieman sekava) hulinaan palattuamme tulimme toisenlaiseen kunnioittavan hiljaisuuden ympäröimään paikkaan. Katedraalia ympäröi pieni metsikkö, jossa oli siellä täällä hautoja. Paikallisia ihmisiä istui hiljaa penkeillä siellä täällä, joku rukoili pää kiinni kirkon seinässä. Toki paikalla oli muutamia palveluksiaan tarjonnutta omatoimiopasta, mutta yleistunnelma oli harras ja unenomainen. Kengät riisuttuamme astuimme sisään kirkon hämärään. Sisällä papit resitoivat laulujaan ja rukoilivat, ihmiset kumarsivat maahan asti ja tekivät ristinmerkkejä. Olo oli kun vuosituhansien takaa. Kontrasti kaupungin arkeen oli valtava. Turisteja oli jonkun verran, mutta valtaosa väestä oli oikeasti paikallisia uskonnonharjoittajia. Mahtava kokemus.

Kuvan vuohi ei liity tapaukseen.

Edellisen yön ruotsalaisen tarinamiehen hommat päävalvottajana hoiti viime yönä paikallinen kissa, jonka juoksuaika on selkeästi pahimmillaan. Näin kissavideoiden kultakaudella tällä yksilöllä olisi uraputki valmiina "cats yelling like humans" - tyylisten pätkien päätähtenä, sen verran karmivia "hjeeeeeeeeellooooooouuuyyyyyyy" - rääkäisyitä kajahteli Afrikan yöhön. Monista muista kissavideoista poiketen en välttämättä nauraisi tälle.

Tänään söimme lounasta Etiopiassa EU-hommissa olevan Jaanan kanssa, jonka yhteystiedot saimme swahilinopettajaltamme. Saimme paljon arvokasta infoa, vietimme iloisen lounaan (ja päivällisen) hänen kanssaan. Hän suostui ottamaan hoitoonsa hieman Tansania-tavaroitamme reissailumme ajaksi. Rinkkamme kevenivät mukavasti, aasien selät kiittävät. Nyt toisaalta esim. puvunkenkäni eivät pääse näkemään pohjoista Etiopiaa, mutta niiden on vain elettävä sen kanssa.

Metron reittikarttaa. Näytteitä myös amharan kirjaimista. Helppoa ja hauskaa.

Jaanan tapaamisen lisäksi järjestimme itsellemme liput huomisaamun bussiin Bahir Dariin, joka on seikkailumme seuraava etappi. Ajoimme matkatoimistolle Saharan eteläpuoleisen Afrikan ainoalla metro/raitiovaunu-häkkyrällä, jonka kiinalaiset työllä ja vaivalla valmistivat ja joka aloitti monien viivytyksien jälkeen liikennöinnin viime vuonna. Kuskinkopissa istuikin aina joko kiinalainen "firman mies" tai vaihtoehtoisesti etiopialainen kuski, ja kiinalainen kouluttaja. Kaupungin eri kolkkia oli mukava katsella katutason yläpuolella ajelevasta junasta, mutta laite oli tuhottoman hidas ja paikallisten metroetiketti jätti toivomisen varaa. Vuorovälin venyessä yli viiteentoista minuuttiin, oli käytännössä joka asemalla valtava ruuhkaa, ja kyytiin ja kyydistä pois pääseminen oli puhdas voima- ja tuurilaji, jota ei välttämättä ilokseen päivittäin harrastaisi. Hyvä kokemus silti.

 

Huomenna siis jää pääkaupunki taakse, ja ajelemme koko päivän pohjoiseen Bahir Darin kaupunkiin. Viereisellä Tana-järvellä on paljon vanhoja luostareita ja muuta jännää. Tätä kaikkea on siis luvassa, mikäli selviydymme 5:00 lähtevään bussiin. Jätämme teidät, arvoisat lukijamme yhtä suuren jännityksen valtaan ja matkamme suojeluspyhimykseksi valikoituneen Pyhän Yrjön hellään huomaan. Yrjö on sekä Moskovan että Etiopian suojeluspyhimys, ja hänen nimensä ja kuvansa onkin koristanut matkallamme jo mm. vaakunoita, patsaita, mosaiikkeja, jalkapallojoukkueen logoa sekä panimon seinää. Epäilemättä hänellä on vaikutusta myös siihen, ettei hänen kaimansa ole vielä tullut kummastakaan meistä ulos, vaan vointi on ollut mitä mainioin. Tämä jatkukoon!

Lopuksi...

...vielä...

...pari kuvaa...

...Pyhän Kolminaisuuden Katedraalista.