Leikkauspolitiikasta ja leudosta vuoristoilmasta

Kirkkoaasi ratsastaa muutaman tovin perässä ajan hermolta, ja kertaa nyt menneitä vaiheita pala palalta. Jonkinlaisella ravilla päästään varmaan kohta kiinni pääsiäiseen ja sen jälkeisiin tapahtumiin tässä pian. Silti jo tässä vaiheessa riemukasta ylösnousemuksen juhlaa täältä Itä-Afrikasta.

Toissaviikon alkupuolisko sujui mukavasti toimistolla ja Korhosen sekä Mesiäislehdon lapsia opettaessa ja viihdyttäessä. Jälkimmäinen koostui lähinnä jalkapallonpeluusta, lego-rakentelusta ja trampoliinihyppelystä, joten voitte uskoa että burnoutin partaallahan tässä kiikutaan. Kuusikalliot olivat valloittamassa tuota pientä lähiseudun nyppylää nimeltä Kilimanjaro, joten vietin viikon Korkeasti Kunnioitettujen Herrojen Aluepääliköiden Lassen ja Pekan siipien suojassa.

Nämä herrat ottivat minut matkaansa kahden päivän työreissulle noin viiden tunnin ajomatkan päässä Arushasta sijaitsevaan Lushoton kaupunkiin. Saksalaiset siirtomaaherrat käyttivät aikanaan Lushoton kauniita ja viileitä vuoristomaisemia pakopaikkana Dar es Salaamin kuumuutta vastaan, ja kaupungissa olikin edelleen nähtävissä merkkejä näiltä ajoilta. Monet komeista siirtomaa-aikaisista lomahuviloista oli muutettu hotelleiksi ja vuorten välistä ylös kaupunkiin puikkelehtiva pikkutie oli reunustettu komeilla eukalyptuspuilla. Myös alueen vahva luterilainen hiippakunta (nykyiseltä nimeltään koillishiippakunta eli NED) periytyy saksalaisajalta, mutta on toki nykyisin itsenäinen, monipuolinen ja varsin hyvin toimeentuleva osa Tansanian kirkkoa. Vierailun tarkoituksena olikin yhdessä Suomesta paikalle tulleen kehitysyhteistyökoordinaattori Jyri Kemppaisen kanssa arvioida NED:n projekteja, joissa Lähetysseura on mukana. Sekundääritavoitteina olivat uuden aluepäälikön nimen ja naaman tutuksi tekeminen yhteistyökumppaneille sekä erään FELM Volunteerin silmien aukaisu sille, mitä kaikkea kirkko tässä maassa oikeastaan tekeekään.

Lushotosta alas tasangolle kurkkimassa.

Kyseiset silmät rävähtivät auki heti ensimmäisessä kokouksessa. Kyseessä oli loppurevaluaatio Kilindin sairaalaprojektista, jossa NED oli Lähetysseuran tukemana rakentamassa sairaalaa hiippakunnan syrjäseuduille. Varovaistenkin arvioiden mukaan sairaala olisi parantanut huomattavasti yli 200 000 ihmisen terveydenhuoltotilannetta, ja ulkopuolinen arvioija kertoi myös Kilindin kylän elinkeinoelämän vahvasta kasvusta. Sairaalan myötä saatiin sähkö, syntyi monia pikkukauppoja, majoituspalveluita ja muuta pienyrittäjyyttä, jonka myötä entistä apaattista syrjäkylää oli vaikea tunnistaa samaksi paikaksi kuin ennen sairaalaprojektin alkua. Projektia pidettiin erinomaisena esimerkkinä valtion ja kirkon yhteistyöstä. Kirkot tuottavat noin puolet Tansanian terveydenhuoltopalveluista ja luterilainen kirkkokin n. 15% (Lähde: http://www.elct.org/social.html), joten yhteistyö on varsin merkittävää ja projektia kiiteltiin lähes joka suunnalta. Kaikki meni siis oikein mallikkaasti, kunnes toisaalla päätettiin pistää "Suomi kuntoon", rahoitus loppui seinään ja esimerkiksi laboratorio ja syrjäseudulla välttämätön henkilökunnan asuntola jäivät rakentamatta. Sairaala on siis nyt toiminnassa, mutta rahat projektin viimeistelyyn on saatava jostain muualta. On hyvin poikkeuksellista, että jo luvattu ja budjetoitu apu joudutaan tällä tavoin kertarysäyksellä perumaan, ja jättämään kumppani ihmettelemään. Vaikka "syylliset" löytyvätkin jostain muualta, oli tuolissa hieman vaikea löytää mukavaa asentoa arviointifirman ja NED:n edustajien edessä.

Sairaalan ohella tutustuimme kahteen vammaistyön projektiin, joiden rahoitus jatkuu ainakin osittain leikkaustenkin jälkeen. Toinen projekti on Lushotossa sijaitsevan ja luterilaisen kirkon omistaman SEKOMU-yliopiston johtama, ja se keskittyy kouluttamaan opettajia, valtion virkamiehiä ja uskonnollisia johtajia vammaisten kohtelusta ja opettamisesta. Tansaniassa on vieläkin valitettavan tavallista, että vammaisia lapsia hävetään ja piilotetaan koteihin. Toisen projektin tavoitteena on puolestaan jalkautua etsimään juuri näitä ihmisiä eri kylissä Lushoton lähellä ja auttaa heitä pääsemään kouluun ja saamaan hyväksyntää osana yhteisöään. NED:n projekteista ja niihin kohdistuvista leikkauksista oli hyvä ja kattava kirjoitus viime sunnuntain Hesarissa. Jos et ole sitä vielä lukenut, lue se mahdollisimman pian täältä: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1458273492531?ref=hs-mob-etusivu-popular-latest-51 Jutussa käy hyvin ilmi, kuinka tätä työtä tehdään juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien parissa.

SEKOMU:n pihalta. "Herran pelko on viisauden alku"

Kirkko hoitaa siis Tansaniassa ison osan terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Hoitoon tai opiskelemaan pääsy ei ole kuitenkaan uskontokunnasta kiinni. Lushotossa näimme myös kirkon ylläpitämän orpokodin ja toki myös useita kirkkorakennuksia ja alempien asteiden kouluja. Tässä on kieltämättä suomalaiseen malliin tottuneella ihmisellä hieman nikottelemista. Kyynisempi ihminen toisesta kulttuurista voisi ajatella että näin sitä kääritään aivopesu kauniisiin kuoriin ja kirkon aktiivisuus "valtion asioiksi" pohjoismaisessa mallissa miellettävillä sektoreilla herättää kysymyksiä uskonnon sotkeutumisesta paikkoihin, joihin se ei kuulu. Näin Tansaniasta katsottuna tällaiset kysymykset ovat kuitenkin melko kummallisia. Jos maan muslimipääministerillä on vain hyvää sanottavaa (http://dailynews.co.tz/index.php/home-news/46559-pm-lauds-churches-on-social-services) kirkon toiminnasta koulutus- ja terveydenhuoltosektorilla, voisi meilläkin olla itsetutkiskelun paikka. Kirkon tehtävässä julistus ja palvelu kulkevat käsi kädessä, ei niin että toista ajettaisiin salaisesti toisen varjolla tai että toinen olisi toista tärkeämpää. Suomalaisten luotto valtioon ja sen kykyyn vastata kaikkiin kansalaisten tarpeisiin, ja sitä kautta "ideologisiin" toimijoihin "neutraalilla" kentällä kohdistuva luontainen epäluulo, on ollut hyvinkin perusteltua meidän hyvinvointivaltiossamme. Täältä asia näyttää jo vähän toiselta, eikä näiden toisistaan poikkeavien näkemyksien sovittelu ole aina yksinkertaista. Esimerkiksi Lähetysseuran suurimman rahoittajan, ulkoministeriön, antama tuki on esimerkiksi korvamerkitty siten, että sitä ei saa käyttää maailmankatsomusten levittämiseen. Tavoite on sinänsä erinomainen ja tärkeä, vaikka toisaalta onkin vähän hankala nähdä, miten mikään länsimainen toiminta Afrikassa voisi olla irrallaan maailmankatsomusten levittämisestä. Vielä mutkikkaampien juttujen äärellä ollaan vaikkapa silloin kun puhutaan pappien koulutuksesta. Pappien tehtävähän on luonnollisesti kertoa ja todistaa Kristuksesta, joka menee varsin selkeästi maailmankatsomuksen levittämisen piiriin. Toisaalta pappia kuunnellaan täällä ihan eri tavalla kuin vaikkapa valtion virkamiestä. Jos jälkimmäinen puhuu vaikkapa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, on vaikutus monesti minimaalinen verratuna saarnapöntöstä tulevaan samansisältöiseen viestiin. Missä menee kirkon ja valtion raja maassa, joka ei ole tottunut neuroottisesti vartioimaan sellaisia rajoja? Maassa, jossa ilman uskonnollisia toimijoita jäisi terveydenhuolto ja koulutus saamatta miljoonilta ihmisiltä. Maassa, jossa kristityt ja muslimit ovat enimmäkseen eläneet sulassa sovussa ja uskonto on saanut näkyä ja kuulua kaikessa ja kaikkialla.

Irenten orpokodista. Tällä hetkellä kaikilla paikan lapsilla on isä elossa, ja lapset palaavat kotiin hieman vanhempina.

Näitä juttuja yhdessä ja itsekseni pohtiessa ja maailmaa parantaessa vierähti aika kauniissa Lushotossa, ja oli aika palata Arushaan. Vatsassa oli myös hieman perhosia, sillä aasi ja toinen aasi kohtaisivat toisensa ensikertaa Tansanian maaperällä. Riikan lento sujuikin hyvin ja hän laskeutui turvallisesti Kilimanjaron kentälle kalaämpäreitä kantavien (Mwanzasta lähtevillä lennoilla on erikseen hinnoiteltu kalaämpärit matkatavarana) matkatovereidensa kanssa jopa hieman etuajassa. Pian, lyhyen sightseeingin jälkeen, oli kuitenkin jo aika lähteä Kilimanjaron valloittaneen Katrin ja vuoristotaudista toipuneen Visan kanssa viikonmittaiselle työmatkalle Morogoroon.

Morogoro ei ole hirveästi Arushaa pienempi, mutta tunnelmaltaan huomattavasti enemmän maakuntakeskuksen oloinen urbaanin ja kosmopoliittisen tansaniantukikohtani rinnalla. Ensimmäisenä vastaan tulvahti lamauttava kuumuus, jota onneksi sittemmin on hieman hellittänyt otettaan sateiden ja ukkosmyrskyjen myötä. Mitä muuta Morogoro meille tarjosi? Siitä saatte kuulla lisää seuraavassa blogissa, jonka teille tarjoilee maan äärissä jälleen yhteen ajautunut kirkkoaasi.

- Heikki

Paluumatkalla Lushotosta pysähdyimme vilkuttamaan Katrille ja Kilimanjaron lumille.