Onneksi Mekelessä viettetty lepopäivä hoiteli aasien
pahimmat Danakilin aiheuttamat rasitusvammat ja matka kohti Lalibelaa voitiin
aloittaa. Monen mutkan, erittäin monen kuopan ja möykyn sekä pitkien
neuvottelujen jälkeen paikallisten kuskien kanssa aasit vihdoin illalla
saavuttivat tuon kuuluisan päämäärän. Jo ennakkoon aasit olivat tienneet, että
pohjoisen suunnasta pääsy Lalibelaan ei ole kovin helppo tai halpa, mutta
etenkin tämä aasi ehti jo menettää kaiken mielenkiintonsa koko paikkaa kohtaan
tuskaisen matkan aikana. Onneksi injera ja kunnon yö hoitelivat aasit taas
taistelukuntoon. Ihan virkistävää oli viettää taas rauhallisempaa matkustamista
ilman mitä kummallisempien pelastus- ja evakuointisuunnitelmien laatimista tai
toisen aasin hengityksen kuulostelua yön pitkinä tunteina.
Lalibela itsessään on aika ”pieni”, n. 20 000 asukkaan
paikka, jonne ihmiset kaikkialta maailmasta tulevat pelkästään kivestä louhittujen
kirkkojen takia. Niitä hehkutetaan jokaisessa oppaassa ja niistä oli
aaseillekin puhuttu jo ennen reissua ja varsinkin reissun aikana. Etenkin
skeptisempi aasi päätti, ettei muodosta mitään ennakko-odotuksia kyseistä
paikkaa kohtaan, vaan maksaa kiltisti korkeahkon pääsymaksun ja antaa toisen
aasin viipottaa innokkaampana edellä. No, Lalibela osoittautui Lalibelaksi. Se
on niitä paikkoja, joissa kävelee kuin sadussa hiljaisen ihmetyksen vallassa ja
joista poistuu ihmeellisen mairea olo koko kehossa. Ja kaikki mitä siitä
yrittää sanoa kuulostaa vain siltä opaskirjan mainoshehkutukselta.
Lalibela on siis yhtä kuin kiveen hakatut kirkot. Kirkot
ovat peräisin 1100-1200-luvuilta, jolloin Etiopian mahti nousi uuteen
kukoistukseensa Aksumin kaatumisen jälkeen kuningas Lalibelan johdolla. Kirkot
on nalkutettu esiin ja muotoiltu kalliosta, yhdestä ja samasta kivestä. Ne ovat
hyvin erilaisia tyyliltään ja osaa on myös alun perin käytetty johonkin muuhun
tarkoitukseen. Esimerkiksi eräs kirkoista on todennäköisesti ollut vankilana
tai toiminut tuomioistuimena.
Aasit aloittivat päivän etelämpänä olevista kirkoista,
joiden välillä kiemurteli kapeita solia ja pimeitä tunneleita. Välillä aasit
saivat tosissaan kiipeillä ja etsiä reittejä kirkoista toisiin. Päivän
kohokohta oli ehdottomasti aasien matkan suojeluspyhimyksen eli Pyhän Yrjön
mukaan nimetty kirkko. Tämä kivikirkko on myös parhaiten säilynyt ja sijaitsee
ylhäisessä yksinäisyydessä erillään muista. Se on henkeäsalpaava, 15 metriä
korkea ja kreikkalaisen ristin muotoinen. Yksinkertainen ja kaunis.
Lopuksi oli isoimman kirkkoryppään vuoro ja tämä alue
tarjosi maistiaisia parhaiten myös siitä, miten ortodoksikristityt edelleen
käyttävät osaa kirkoista päivittäin. Valkopukuisia ihmisiä oli kerääntynyt
palvelukseen ja osa ihmisistä vain luki tai rukoili kirkkojen ulkopuolella. Myös
pienempi aasi sai viimeisessä kirkossa eräältä papilta kunnon siunauksen ison
ristin kera. Sen verran kovasti hiukset jäivät isoon ristiin kiinni, että
toivotaan siunauksen tehoavan voimaannuttavasti täkäläisen veden ja auringon
rasittamaan hiuskuontaloon.
Viimeinen ilta Lalibelassa oli oikein mysigt. Koko kylässä
oli sähkökatkos ja aasit nauttivat muun muassa pannukakkua tunnelmallisessa paikassa
kynttilöiden valossa. Siinä sivussa jostain siunaantui aaseille kyytikin
seuraavaankin paikkaan helposti ja edullisesti seuraavalle aamulle.
Dessie |
Saimme viettää kivan illan Purtasen perheen ja Utriaisen
Annikan seurassa. He työskentelevät Etiopian Mekane Yesus -kirkon projekteissa,
joilla pyritään auttamaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja
nuoria kuten aids-orpoja. Suomen lähetysseura on pitkään auttanut eri puolilla
Etiopiaa marginaalissa eläviä ihmisryhmiä, joita on paljon. Vaikka Etiopiassa
on paljon materiaalista ja kulttuurillista rikkautta, äärimmäistä köyhyyttä
näkee joka puolella. Ne joilla ei ole edes omaa perhettä tukena, jäävät todella
helposti ilman mitään mahdollisuuksia.
Lucy |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti