tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lalibela ja Dessie




Onneksi Mekelessä viettetty lepopäivä hoiteli aasien pahimmat Danakilin aiheuttamat rasitusvammat ja matka kohti Lalibelaa voitiin aloittaa. Monen mutkan, erittäin monen kuopan ja möykyn sekä pitkien neuvottelujen jälkeen paikallisten kuskien kanssa aasit vihdoin illalla saavuttivat tuon kuuluisan päämäärän. Jo ennakkoon aasit olivat tienneet, että pohjoisen suunnasta pääsy Lalibelaan ei ole kovin helppo tai halpa, mutta etenkin tämä aasi ehti jo menettää kaiken mielenkiintonsa koko paikkaa kohtaan tuskaisen matkan aikana. Onneksi injera ja kunnon yö hoitelivat aasit taas taistelukuntoon. Ihan virkistävää oli viettää taas rauhallisempaa matkustamista ilman mitä kummallisempien pelastus- ja evakuointisuunnitelmien laatimista tai toisen aasin hengityksen kuulostelua yön pitkinä tunteina. 

Lalibela itsessään on aika ”pieni”, n. 20 000 asukkaan paikka, jonne ihmiset kaikkialta maailmasta tulevat pelkästään kivestä louhittujen kirkkojen takia. Niitä hehkutetaan jokaisessa oppaassa ja niistä oli aaseillekin puhuttu jo ennen reissua ja varsinkin reissun aikana. Etenkin skeptisempi aasi päätti, ettei muodosta mitään ennakko-odotuksia kyseistä paikkaa kohtaan, vaan maksaa kiltisti korkeahkon pääsymaksun ja antaa toisen aasin viipottaa innokkaampana edellä. No, Lalibela osoittautui Lalibelaksi. Se on niitä paikkoja, joissa kävelee kuin sadussa hiljaisen ihmetyksen vallassa ja joista poistuu ihmeellisen mairea olo koko kehossa. Ja kaikki mitä siitä yrittää sanoa kuulostaa vain siltä opaskirjan mainoshehkutukselta. 

Lalibela on siis yhtä kuin kiveen hakatut kirkot. Kirkot ovat peräisin 1100-1200-luvuilta, jolloin Etiopian mahti nousi uuteen kukoistukseensa Aksumin kaatumisen jälkeen kuningas Lalibelan johdolla. Kirkot on nalkutettu esiin ja muotoiltu kalliosta, yhdestä ja samasta kivestä. Ne ovat hyvin erilaisia tyyliltään ja osaa on myös alun perin käytetty johonkin muuhun tarkoitukseen. Esimerkiksi eräs kirkoista on todennäköisesti ollut vankilana tai toiminut tuomioistuimena.

Tarina kertoo, että koko kirkkoalue työstettiin vain 23 vuodessa, koska joka yö taivaasta ilmestyi enkeleitä jatkamaan päivällä uurastaneiden kivenhakkaajien hommia. Toisen legendan mukaan kuningas Lalibela halusi säästää rakkaat alamaisensa vaaralliselta pyhiinvaellusmatkalta Jerusalemiin ja rakensi Lalibelan uudeksi Jerusalemiksi. Kirkot muodostavat kaksi eri aluetta, joista toista kutsutaan oikeaksi Jerusalemiksi ja toista taivaalliseksi Jerusalemiksi.


Aasit aloittivat päivän etelämpänä olevista kirkoista, joiden välillä kiemurteli kapeita solia ja pimeitä tunneleita. Välillä aasit saivat tosissaan kiipeillä ja etsiä reittejä kirkoista toisiin. Päivän kohokohta oli ehdottomasti aasien matkan suojeluspyhimyksen eli Pyhän Yrjön mukaan nimetty kirkko. Tämä kivikirkko on myös parhaiten säilynyt ja sijaitsee ylhäisessä yksinäisyydessä erillään muista. Se on henkeäsalpaava, 15 metriä korkea ja kreikkalaisen ristin muotoinen. Yksinkertainen ja kaunis.
Lopuksi oli isoimman kirkkoryppään vuoro ja tämä alue tarjosi maistiaisia parhaiten myös siitä, miten ortodoksikristityt edelleen käyttävät osaa kirkoista päivittäin. Valkopukuisia ihmisiä oli kerääntynyt palvelukseen ja osa ihmisistä vain luki tai rukoili kirkkojen ulkopuolella. Myös pienempi aasi sai viimeisessä kirkossa eräältä papilta kunnon siunauksen ison ristin kera. Sen verran kovasti hiukset jäivät isoon ristiin kiinni, että toivotaan siunauksen tehoavan voimaannuttavasti täkäläisen veden ja auringon rasittamaan hiuskuontaloon.


Viimeinen ilta Lalibelassa oli oikein mysigt. Koko kylässä oli sähkökatkos ja aasit nauttivat muun muassa pannukakkua tunnelmallisessa paikassa kynttilöiden valossa. Siinä sivussa jostain siunaantui aaseille kyytikin seuraavaankin paikkaan helposti ja edullisesti seuraavalle aamulle.
Injeraa ja shiroa ennen...
...ja jälkeen.
Dessie
Seuraava etappi oli Dessie, jota reissaajat yleensä käyttävät lähinnä läpikulkupaikkana Addiksen ja Lalibelan välillä. Aasit saivatkin ihmetystä osakseen, kun sitkeästi väittivät viipyvänsä paikassa kokonaiset kaksi yötä. Tarkoituksena oli nimittäin tavata Lähetysseuran suomalaisia työntekijöitä, jotka työskentelevät alueella toimivassa toimintakeskuksessa, jossa tuetaan mm. kaikista huono-osaisimpien koulutusmahdollisuuksia.

Saimme viettää kivan illan Purtasen perheen ja Utriaisen Annikan seurassa. He työskentelevät Etiopian Mekane Yesus -kirkon projekteissa, joilla pyritään auttamaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria kuten aids-orpoja. Suomen lähetysseura on pitkään auttanut eri puolilla Etiopiaa marginaalissa eläviä ihmisryhmiä, joita on paljon. Vaikka Etiopiassa on paljon materiaalista ja kulttuurillista rikkautta, äärimmäistä köyhyyttä näkee joka puolella. Ne joilla ei ole edes omaa perhettä tukena, jäävät todella helposti ilman mitään mahdollisuuksia. 

Lucy
Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa takaisin Addis Abebaan. Pitkän päivän jälkeen tulimme Lähetysseuran vierastalolle, jossa meidän oli tarkoitus viettää muutama rauhallinen päivä ennen Tansaniaan siirtymistä. Saimme kuulla lisää Lähetysseuran työstä tässä kiehtovassa maassa, kun aluepäällikkö Päivi Anttilan johdolla meidät otettiin sydämellisesti vastaan. Kävimme muutamassa museossa ja tapasimme mm. esiäitimme Lucyn! Aikamoinen söpöläinen. Tankkasimme injeraa vielä kunnolla vatsoihimme ja nautiskelimme lähes jokailtaisten sateiden jättämästä raikkaasta ilmasta. Saimme myös istahtaa ihan oikean saunan lämpimään syleilyyn ja pestä kuukauden pölyt kunnolla pois. Kävimme sunnuntaina Mekane Yesus-kirkon varsin äänekkäässä jumalanpalveluksessa orientoitumassa tulevaan. Nyt sitten turistiosuus alkaa olla ohi ja Tansania kutsuu jo todella. Aasit matkaavat vielä yhden osuuden yhdessä Nairobiin, jossa sitten erkaantuvat, Riikka Mwanzaan ja Heikki Arushaan. 

Tästedes kirkkoaasi raportoikin kahdesta suunnasta, Serengetin molemmilta laidoilta.

- Riikka















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti