torstai 10. maaliskuuta 2016

Terveisiä Mwanzasta





 

Täällä sitä ollaan, Mwanzassa, Victoria-järven rannalla. Aasi on asettunut pikkuhiljaa taloksi. Tai oikeastaan huoneeksi, sillä asun täällä Nyakaton koululla muiden opiskelijoiden kanssa yhdessä asuntoloiden huoneista. Minut on otettu lämpimästi vastaan ja jo lentokentälle saapuessani minua oli vastassa ohjaajani Riitta Heino ja hänen miehensä Olavi. Olen kyllä oikein hyvissä käsissä täällä! Heinot ovat Tansanian konkareita ja pelkästään heidän tarinoitaan voisi kuunnella nämä kolme kuukautta putkeen. 




 
Aasi on hiljalleen siis ruvennut opettelemaan arjen uusia asioita. Pääsin heti kokemaan afrikkalaista rauhallista asioiden organisointia, kun odottelin ensin huonettani muutaman päivän, sitten odottelin myös vettä ja vähän sähköäkin. Kaikki asiat kuitenkin järjestynevät, niin ainakin tähän asti on näyttänyt lopulta käyvän. Juomaveden puhdistaa minulle aurinko ja sen jälkeen suodatan sen suodattimella. Ruokailen opiskelijoiden kanssa parhaani mukaan. Ihan vielä vatsani ei ole tottunut sellaiseen ugalin ja papujen määrään, ehkä sekin ajallaan. 










Nyakaton seminaarissa opiskelee n. 70 opiskelijaa eri puolilta Tansaniaa. Seminaari tarjoaa kaksivuotisen koulutuksen evankelistoille ja papeille sekä seurakuntatyöntekijöille. Koulu sijaitsee vähän matkan päässä kaupungista ja sivistyksen pariin pääsee kätevästi daladalalla eli paikallisella minibussilla. 

Aamut aloitetaan opiskelijoiden pitämällä aamuhartaudella. Arkipäiviä kellottavat oppituntien välissä pidettävät ruokailuhetket. Opiskelijat kokoontuvat koulun pihan keskellä olevaan katokseen ensin maissivellille, sitten teelle, ja kaksi kertaa ruokaillaan päivän aikana. Illalla katsotaan myös uutiset televisiosta. Kovasti olen opetellut swahilia opiskelijoiden avustuksella. Pikkuhiljaa aasin myllerryksessä olevaan päähän tarttuu oikeita tervehdyksiä ja lähinnä ruokaan liittyviä sanoja. 

Päivällisen aika.

Uutisia.















Numeroista ei tähän mennessä ole oikein ottanut selvää. Kellonajat todella käsitetään täällä vähän eri tarkkuusasteikolla kuin Suomessa. Aasi saa myös kunnolla siedätyshoitoa, sillä tänä aikana on jo aika monta ukkosmyrskyä tullut koetuksi.





Sunnuntaina pääsin myös ensimmäiseen jumalanpalvelukseen. Olin paikalla puoli tuntia liian aikaisin (huom. klo 7:00), sillä tein edellisenä iltana keskiarvolaskelmia saamistani mahdollisista aloitusajoista. Pian kirkko kuitenkin täyttyi ääriään myöten eri-ikäisistä ja erivärisiin asuihin pukeutuneista ihmisistä. Vierustoverini neuvoivat minua ahkerasti löytämään oikean virren ja raamatunkohdan. Jossain vaiheessa tulin esitelleeksi myös itseni seurakunnalle ja minut taputettiin tervetulleeksi. Kaksi eri kuoroa esitti lauluja ja heidän esityksilleen taputettiin vielä lujempaa.

























Aasia tahtoo hikoiluttaa vähän liikaa välillä. Siitä opiskelijat ovatkin saaneet naurun aihetta. Haarukan ylenpalttista käyttöä on myös ihmetelty. Itsekin olen alkanut pohtia näissä ”kulinaristisissa” olosuhteissa, että miksi ihmeessä haarukka, kun lusikkakin on olemassa. Onneksi sateet antavat kuitenkin hetkellistä helpotusta hikoiluongelmaan, ja öisin muutaman tunnin ajan ennen auringonnousua tuntuu hetkellisesti inhimilliseltä lämpötilalta. Aasi onkin ollut suhteellisen väsynyt joka ikisenä iltana ja on kaatunut sänkyyn syvään uneen afrikkalaisten rytmien (täällä on joko radio jatkuvasti auki tai lauletaan itse) siivittämänä. 

 -Riikka

Arjen selviytymisvälineitä.
Torilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti