Täällä sitä ollaan, Mwanzassa, Victoria-järven rannalla.
Aasi on asettunut pikkuhiljaa taloksi. Tai oikeastaan huoneeksi, sillä asun
täällä Nyakaton koululla muiden opiskelijoiden kanssa yhdessä asuntoloiden
huoneista. Minut on otettu lämpimästi vastaan ja jo lentokentälle saapuessani
minua oli vastassa ohjaajani Riitta Heino ja hänen miehensä Olavi. Olen kyllä
oikein hyvissä käsissä täällä! Heinot ovat Tansanian konkareita ja pelkästään heidän
tarinoitaan voisi kuunnella nämä kolme kuukautta putkeen.
Aasi on hiljalleen siis ruvennut opettelemaan arjen uusia
asioita. Pääsin heti kokemaan afrikkalaista rauhallista asioiden organisointia,
kun odottelin ensin huonettani muutaman päivän, sitten odottelin myös vettä ja
vähän sähköäkin. Kaikki asiat kuitenkin järjestynevät, niin ainakin tähän asti
on näyttänyt lopulta käyvän. Juomaveden puhdistaa minulle aurinko ja sen
jälkeen suodatan sen suodattimella. Ruokailen opiskelijoiden kanssa parhaani
mukaan. Ihan vielä vatsani ei ole tottunut sellaiseen ugalin ja papujen
määrään, ehkä sekin ajallaan.
Nyakaton seminaarissa opiskelee n. 70 opiskelijaa eri
puolilta Tansaniaa. Seminaari tarjoaa kaksivuotisen koulutuksen evankelistoille
ja papeille sekä seurakuntatyöntekijöille. Koulu sijaitsee vähän matkan päässä
kaupungista ja sivistyksen pariin pääsee kätevästi daladalalla eli
paikallisella minibussilla.
Aamut aloitetaan opiskelijoiden pitämällä aamuhartaudella.
Arkipäiviä kellottavat oppituntien välissä pidettävät ruokailuhetket.
Opiskelijat kokoontuvat koulun pihan keskellä olevaan katokseen ensin
maissivellille, sitten teelle, ja kaksi kertaa ruokaillaan päivän aikana.
Illalla katsotaan myös uutiset televisiosta. Kovasti olen opetellut swahilia
opiskelijoiden avustuksella. Pikkuhiljaa aasin myllerryksessä olevaan päähän
tarttuu oikeita tervehdyksiä ja lähinnä ruokaan liittyviä sanoja.
Päivällisen aika. |
Uutisia. |
Numeroista ei tähän mennessä ole oikein ottanut selvää. Kellonajat
todella käsitetään täällä vähän eri tarkkuusasteikolla kuin Suomessa. Aasi saa
myös kunnolla siedätyshoitoa, sillä tänä aikana on jo aika monta ukkosmyrskyä
tullut koetuksi.
Sunnuntaina pääsin myös ensimmäiseen jumalanpalvelukseen. Olin paikalla puoli tuntia liian aikaisin (huom. klo 7:00), sillä tein edellisenä iltana keskiarvolaskelmia saamistani mahdollisista aloitusajoista. Pian kirkko kuitenkin täyttyi ääriään myöten eri-ikäisistä ja erivärisiin asuihin pukeutuneista ihmisistä. Vierustoverini neuvoivat minua ahkerasti löytämään oikean virren ja raamatunkohdan. Jossain vaiheessa tulin esitelleeksi myös itseni seurakunnalle ja minut taputettiin tervetulleeksi. Kaksi eri kuoroa esitti lauluja ja heidän esityksilleen taputettiin vielä lujempaa.
Aasia tahtoo hikoiluttaa vähän liikaa välillä. Siitä
opiskelijat ovatkin saaneet naurun aihetta. Haarukan ylenpalttista käyttöä on
myös ihmetelty. Itsekin olen alkanut pohtia näissä ”kulinaristisissa”
olosuhteissa, että miksi ihmeessä haarukka, kun lusikkakin on olemassa. Onneksi
sateet antavat kuitenkin hetkellistä helpotusta hikoiluongelmaan, ja öisin
muutaman tunnin ajan ennen auringonnousua tuntuu hetkellisesti inhimilliseltä
lämpötilalta. Aasi onkin ollut suhteellisen väsynyt joka ikisenä iltana ja on
kaatunut sänkyyn syvään uneen afrikkalaisten rytmien (täällä on joko radio
jatkuvasti auki tai lauletaan itse) siivittämänä.
-Riikka
Arjen selviytymisvälineitä. |
Torilla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti